Raikuun kanava
Raikuu kanal

Raikuun kanava sijaitsee Kerimäellä Puruveden ja Oriveden välillä Saimaan vesistössä. Vaikka yleensä puhutaan vain Raikuun kanavasta, on Puruveden ja Oriveden välillä itse asiassa kolme kanavaa. Muut ovat Nurmitaipaleen kanava (kutsutaan myös Jumppasenkanavaksi) ja Pistalankanava. Kanavien välissä on kaksi lampea ja koko reitin pituus on noin 1,3 km.
Kanavareitin ovat alunperin todennäköisesti kaivaneet seudun asukkaat 1750-luvulla. Se lyhensi Oriveden puolelta vesimatkaa etelään jopa seitsemän peninkulmaa. Tie- ja vesikulkulaitosten johtokunta perkautti kanavan vuonna 1858, mutta siihen ei saatu laivaväylää. Kanavaa käytettiinkin pääasiassa uittoihin ja myös pienet veneet pääsivät siitä läpi.
Venäläiset linnoittivat kanavan itäreunan ensimmäisen maailmansodan aikana, koska he pelkäsivät, että saksalaiset hyökkäisivät Suomen kautta Pietariin. Toisen maailmansodan aikana kanavan seutu linnoitettiin vahvasti osana Salpa-linjaa. Sinne rakennettiin taisteluhautoja, betonibunkkereita ja panssariesteitä sekä myös usean metrin korkuisia kivimuureja. Varustukset ovat nykyisin nähtävyytenä. Nykyisin kanavasta pääsee läpi ainoastaan kanootilla tai hyvin pienellä veneellä.

Tarmo Hurskainen

Kanavareitin pohjoisosa mantiesillalta etelään nähtynä.

Pistalankanavan pohjoispää pohjoiseen Orivedelle.

Kanavareitin eteläinen osa on varsinainen Raikuun kanava. Taustalla avautuu Martinlampi, josta on yhteys Puruveteen.

Kanavareitin pohjoisosa mantiesillalta etelään nähtynä.

Pistalankanavan pohjoispää pohjoiseen Orivedelle.

Kanavareitin eteläinen osa on varsinainen Raikuun kanava. Taustalla avautuu Martinlampi, josta on Ãngervöisen kautta yhteys Puruveteen.

© Kuvat Jarrno Sariola



Lähde: Turkka Myllykylä, Suomen kanavien historia. Otava 1991.
Ole hyvä ja lähetä kommenttejasi ja mahdollisia lisätietoja ruotsiksi tai englanniksi Bosse Arnholmille tai suomeksi Tarmo Hurskainen.

Denna sida på svenska

Klikkaa tätä sulkuporttia päästäksesi takaisin Suomen kanavien etusivulle.

 

Tätä sivua on muutettu viimeksi