Suvorovin kanavat
Suvorovs kanaler

Venäjä rakensi neljä sulutonta kanavaa Saimaalle vuosina 1792-98 Kustaan sodan jälkeen. Kanavatöitä johti kenraali Suvorov. Kanavat oli suunniteltu osaksi Venäjän linnoitustöitä rajalla Ruotsia vastaan. Kanavien avulla helpotettiin rakennustarvikkeiden kuljettamista sekä armeijan huoltoa. Kanavien kautta saatiin vesiväylä Lappeenrannasta Savonlinnan Olavinlinnaan.
Pisin näistä oli Kukonharjun kanava, jonka varrelle syntyi vilkas yhdyskunta upseereineen, sotilaineen, kaupustelijoineen ja siivileineen. Kanava rakennettiin luonnonkivestä, jotka oli tuettu hirsipaaluin. Kanavien suunnittelussa otettiin tarkoin huomioon sotastrategiet seikat. Niinpä kanavien päät voitiin tarvittaessa sulkea puuesteillä tai veden alle pingoitetuilla kettingeillä. Lisäksi kanavien lähistölle upotettiin kiviesteitä vaikeuttamaan navigointia kanaville. Navigointi vaatii reitin tarkkaa tuntemista.
Kun Suomi liitettiin Venäjään, kanavien sotilaallinen merkitys loppui. Kanavia alkoivatkin sen jälkeen käyttää seudun asukkaat ja kauppiaat. Kanavaseudut ovat edelleen arvokkaita maisemanähtävyyksiä.
Kanavien restaurointi käynnistyi vuonna 2003. Kanavat on tarkoitus saada matkailukäyttöön.

Suvorovin kanavat:
- Kukonharjun kanava Puumalan ja Ruokolahden rajalla. Pituus 800 m. Kanavasta kulkee läpi veneväylä, jota voi ajaa enintään 1,0 metrin syväyksen veneet.
- Kutveleen kanava Ruokolahdella. Pituus 100 m. Kanavasta kulkee 2,4 metrin väylä. Alikulkukorkeus on 12,5 m.
- Käyhkään kanava Ruokolahdella. Pituus 350 m. Ei väylää. Kanavan yli johtavaa matalan sillan tilalle suunnitellaan uutta ja korkeampaa siltaa.
- Telataipaleen kanava Sulkavalla. Pituus 300 m. Ei väylää. Kanavan yli johtaa matala ja kapea silta, jonka tilalle suunnitellaan uutta.

Tarmo Hurskainen © 2005

Kukonharjun kanava eteläänpäin katsottuna.

Kanava menee pitkän ja kapean niemen läpi keskellä Suur-Saimaata.

Telataipaleen kanava keväällä 2005 pohjoiseen katsottuna.

Katso lisää kuvia Kukonharjun kanavasta.
Kuva: Museovirasto RHO/Ilmakuva Vallas Oy

Katso lisää kuvia Kutveleen kanavasta.
Kuva: Toni Raatikainen

Katso lisää kuvia Telataipaleen kanavasta.
Kuva: Museovirasto RHO/Ilmakuva Vallas Oy

Linkki restaurointiprojektin sivustolle


Lähde: Turkka Myllykylä, Suomen kanavien historia. Otava 1991.
Ole hyvä ja lähetä kommenttejasi ja mahdollisia lisätietoja ruotsiksi tai englanniksi Bosse Arnholmille tai suomeksi Tarmo Hurskainen.

Denna sida på svenska

Klikkaa tätä sulkuporttia päästäksesi takaisin Suomen kanavien etusivulle.

 

Tätä sivua on muutettu viimeksi