Siikasalmen kanava
Siikasalmi kanal

Siikasalmen kanava sijaitsee Saimaan Ukonvedeltä Mikkeliin johtavalla väylällä. Se oli kapea salmi, joka perattiin ensimmäisen kerran vuonna 1833. Väylä Mikkeliin oli kuitenkin edelleen matala ja se sopi ainoastaan veneille. Vuonna 1851 väylä päätettiin perata aluksille, joiden syväys oli kolme-neljä jalkaa.
Kun alettiin suunnitella matkustajalaivaliikennettä Mikkeliin, täytyi koko väylä Saimaalta Mikkeliin perata seitsemän jalan syvyiseksi. Nämä työt tehtiin Siikasalmessa vuosina 1874-75. Samaan aikaan rakennettiin väylälle myös Kirkkotaipaleen ja Varkaantaipaleen kanavat sekä perattiin Väätämönsalmi.
Pituus 300 m, leveys 11,8 m, syväys 2,4 m, mastonkorkeus 12,0 m.

Tarmo Hurskainen © 2005

Kanavan eteläpää.

Kanavassa matkalla kohti Mikkeliä. Ja sataa . . .

Kanavan eteläpää.

Kanavassa matkalla kohti Mikkeliä. Ja sataa . . .

© Kuvat Sami Vastela



Lähde: Turkka Myllykylä, Suomen kanavien historia. Otava 1991.
Ole hyvä ja lähetä kommenttejasi ja mahdollisia lisätietoja ruotsiksi tai englanniksi Bosse Arnholmille tai suomeksi Tarmo Hurskainen.

Denna sida på svenska

Klikkaa tätä sulkuporttia päästäksesi takaisin Suomen kanavien etusivulle.

 

Tätä sivua on muutettu viimeksi 12-10-16